50. Kainuun Rastiviikko

50th Kainuu Orienteering Week

25.-30.7.2017 Kuhmo, Finland

Kainuun Rastiviikon avoimet sarjat (ent. kuntosuunnistus) ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta.



Ensimmäisen kerran avoimissa sarjoissa kuntosuunnistus oli mahdollista Kainuun Rastiviikolla vuonna 2003 Kajaanissa Joutenlammella. Tuolloin kuntosuunnistuksen osallistujamäärä oli noin 500-600 henkilöä.

Vuonna 2010 Puolangan Paljakassa avointen sarjojen suunnistajia oli jo yli 1000 henkilöä.

Vuoden 2012 viikolla Kajaanissa avointen sarjojen suunnistajien määrä kasvoi edelleen huimasti - kokonaismäärän ollessa reilut 1600 eri henkilöä.

Vuoden 2013 MM-kisojen yleisökilpailuviikolla Kainuun Rastiviikon avoimiin sarjoihin osallistui jo huikeat 3800 eri henkilöä.

2016 Puolangan Rastiviikolla avointen sarjojen suunnistajia oli yli 1600 eri henkilöä.

Miksi sitten avoimien sarjojen suosio on kasvanut näin paljon ja miksi kannattaa tulla suunnistamaan Kainuun Rastiviikolle?

KRV:n avoimet sarjat tarjoavat suunnistusratoja kaikentasoisille liikkujille

1. Kainuun Rastiviikolla on monipuolinen kattaus eripituisia ja -tasoisia avointen sarjojen ratoja. Viime vuosina avointen sarjojen ratojen määrä on vakiintunut seitsemään ns. normaaliin suunnistusrataan sekä perheille ja pienille lapsille tarkotettuihin Perhe Rastireittiin ja Rastiralliin. Tämä on koko suunnistuskesän monipuolisin avointen sarjojen ratatarjonta!

2. Avointen sarjojen suosio Rastiviikolla kasvaa jatkuvasti ja tällä hetkellä jo lähes puolet Rastiviikon osallistujista tulee suunnistamaan avoimiin sarjoihin. Avointen sarjojen ratojen kattavasta valikoimasta löytyy sopivan tasoinen rata niin kokeneelle kilpasuunnistajalle (A-radat) kuin suunnistuksen vasta-alkajalle (C-radat). Radat pyritään laatimaan tarkasti taitotasojen mukaisesti. Pääperiaatteena on, että maasto ja radat ovat sellaiset, jossa varmasti kaikentasoiset liikkujat pääsevät nauttimaan suunnistuselämyksistä tasapuolisesti.

3. KRV:n avoimiin sarjoihin osallistuminen on vaivatonta, sillä lisenssiä ei tarvitse lunastaa ja  ilmoittautuminen tehdään vaikka paikan päällä, eikä se sido osallistujaa tiettyyn lähtöaikaan, vaan metsään voi lähteä itselleen parhaiten soveltuvana ajankohtana. HUOM! Tarkista metsään pääsemisten ajankohdat kilpailupäivittäin toimintaohjeet avoimiin sarjohin -sivulta.

4. Suunnistaminen on mukavaa terveysliikuntaa, sillä maastossa liikkuen kunto kasvaa lähes huomaamatta, kun suunnistus ja luonto antavat sopivia virikkeitä: Erinomaista lisätietoa suunnistuksesta terveysliikuntana löydät tästä julkaisusta!

Tervetuloa nauttimaan Kainuun hienoista maisemista ja maastoista sekä ennenkaikkea suunnistamisesta!

MAIN PARTNERS

PARTNERS

SUPPORTERS

  •